Kansikuva herättää romaanin eloon

Jätä kommentti
Frau, Historiallinen romaani II, Kirjailijan työ, Kirjoittaminen, Kolumnit

Tämä kolumni on julkaistu Karjalaisessa. Tuija Kuusela suunnitteli aikanaan kannen myös Punaisten kyynelten taloon. 

Sydän pamppailee, jännittää. Mukavalla tavalla. Olen kokenut tämän 15 kertaa, mutta silti tämä on edelleen yksi kirjan tekemisen kiehtovimmista työvaiheista.

Graafikko Tuija Kuusela on lähettänyt sähköpostiin tulevan romaanini ensimmäisen kansiversion. Hän on lukenut keskeneräistä käsikirjoitustani ja tutkinut Pinterestiin keräämiäni inspiraatiokuvia.

Monissa kustantamoissa kansi on pelkkä ilmoitusasia. Kuva lähetetään kirjailijan nähtäväksi ja siinä se. Koen kuitenkin, että keskustelun avulla syntyy paras mahdollinen lopputulos.

Tiedän olevani tekemisissä huippuammattilaisen kanssa, joka jo aikaisemmin teki vaikuttavan kannen punakhmer-aiheiseen historialliseen romaaniini.

Silti tunteet ovat pinnassa.

Kirjan kansikuva on erittäin tärkeä, ei pelkästään lukijalle vaan myös kirjailijalle. Olen kirjoittanut historiallista romaaniani neljä vuotta: olen itkenyt ja raatanut, deletoinut puolet tekstistä ja aloittanut alusta, olen matkustanut pitkin Eurooppaa päähenkilöni askeleita jäljittäen, olen lukenut sivukirjastollisen verran kirjoja, haastatellut ihmisiä, olen kokenut valtavia onnistumisen ja pettymyksen hetkiä ja nyt, omaksi ällistyksekseni, alan olla loppusuoralla.

Romaanilla on julkaisupäätös. Sillä on nimi. Siitä on tehty ensimmäiset esittelytekstit.

Vuonna 2012 päivätyssä työpäiväkirjamerkinnässäni pohdin, kuinka hyvin suomalainen lukija tuntee aihettani. Mietin aineistojani, lähteiden tarkistamista, kirjan julkaisua. Kirjoitan: ”Mutta vielä ei olla niin pitkällä. Itse asiassa ollaan hyvin kaukana kirjoista ja kansista ja lukijoista.”

Vuodet vierivät. Kansikuva onkin yhtäkkiä totta. Kuinka graafikko on visualisoinut maailmani? Kohtaammeko me toisemme?

Avaan pdf-tiedoston.

Ensireaktioni: kylmät väreet. Voimakas ahdistumisen tunne. Älä ymmärrä väärin: olen häikäistynyt.

Pelkkä fonttivalinta tavoittaa 1940-luvun painostavan ilmapiirin. Vaikka olen jo kauan kirjoittanut sodasta, kuolemasta ja valtaan sairastumisesta, en näköjään ole turtunut. Se on hyvä, sillä romaani on edelleen kesken – ja tämän kuvan voimalla minä kirjoitan sen loppuun.

Jos minua ahdistaa, kansikuva todennäköisesti herättää lukijassakin tunteita, odotuksia, mielikuvia – aikakaudesta, ihmisistä, paikoista. Kannessa on kiinnostavia, loppuun saakka ajateltuja yksityiskohtia. Olen todella kiitollinen siitä, että saan tehdä töitä näin lahjakkaiden ihmisten kanssa.

Vaikka sähkökirjat yleistyvät ja itsekin luen niitä paljon, kirja on edelleen esine, artefakti, jota lukijat tutkivat kaupoissa, kirjastoissa, messuilla. Kirja on kokonaistaideteos. Onnistuneen kansikuvan heijastaa mielellään luentokeikkojensa taustalle.

Vastaan Tuijalle aluksi kiittävästi, mutta varovaisesti. Minä en tee kannesta lopullista päätöstä, vaan kuvan täytyy vakuuttaa kustantajan markkinointiväki.

Ja sehän vakuuttaa, heti ensisilmäyksellä.

Lähetän Tuijalle hehkuttavan viestin.

Printtaan kuvan ja asetan sen näkyville työhuoneeseeni. Käärin hihat, keskityn viimeistelyyn, vielä on kuukausia aikaa. Minun täytyy onnistua täyttämään kansikuvan luomat odotukset.

 

Advertisements

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s