40 vuotta sitten punaiset khmerit ottivat vallan

Jätä kommentti
Kirjailijan työ, Kirjoittaminen, Punaisten kyynelten talo

Huhtikuun 17. päivä tulee kuluneeksi tasan neljäkymmentä vuotta siitä, kun punakhmerit nousivat valtaan ja alkoi yksi historiamme pahamaineisimmista aikakausista. Pol Potin hirmuhallinnon aikana miljoona khmeriä kuoli pakkotyöhön, aliravitsemukseen, teloituksiin. 

Koska Punaisten kyynelten talon maailma on ajankohtainen, julkaisen täällä romaanini ensimmäisen luvun. 

Demokraattinen Kamputsea 1978

Tytär

Kyykistyn joen rantaan ja upotan yhden lääkepulloista lietteiseen veteen. Kangaspussi on täynnä pulloja, niitä on ainakin kymmenen. Kun ruskea lasipullo on sanonut kluk kluk kluk ja niellyt tarpeeksi vettä, aina kaulaan asti, ravistelen sitä kädessäni.

Miksi etusormessani oleva syylä ei lähde pois, vaikka olen yrittänyt raaputtaa sitä veitselläkin? Miksi yläpuolelleni hiipinyt pilvi muistuttaa norsun päätä? Miksi housuni ovat likaiset, vaikka sain uudet vasta toissapäivänä?

Kysymyksiä, kysymyksiä, kysymyksiä. Niitä pääni on aina täynnä. Isäni, euv pukin, mielestä oli hauskaa etsiä vastauksia kysymyksiini. Äitini, madai, taas käski minua lopettamaan ja tekemään jotakin hyödyllisempää.

Kaadan veden takaisin ja täytän pullon uudelleen, jotta vanhan lääkkeen rippeet varmasti valuisivat jokeen kokonaan. Vesi roiskuu pullon suupielistä, pienet vesikirput läträävät lähellämme. Vedessä on ihanaa seistä paljain jaloin. Olen käärinyt lahkeet melkein polviin asti. Haaveilen uimisesta, edes kastautumisesta, pienestä pulahduksesta, mutta se on liian vaarallista.

Joka iltapäivä me tulemme Tevyn ja Rothan kanssa Krang Boribo -joen rantaan pesemään lääkepulloja, sillä se on meille määrätty tehtävä. Sairaalaan on tuotu viime päivinä paljon miehiä. Meille ei ole kerrottu, mitä on tapahtunut, kai taas jokin kamala isku.

Younin joukot kahakoivat rajalla, mutta vaikka heitä olisi paljon enemmän kuin meitä, Angkarin armeija murskaa heidät milloin tahansa kuin kookospähkinän. Niin aikuiset meille sanovat. Vietnamilaiset ovat rumia jättiläisiä, joilla on suuret keltaiset hampaat ja paksut viikset, ja he ansaitsevat kurjan kohtalonsa.

Sairaalan pihaan ajaa koko ajan kuorma-autoja täynnä haavoittuneita sotilaita. Ennen kuin lähdimme, paareilla kannettiin miestä, jonka molemmat jalat olivat repeytyneet irti. Onneksi minun ei tarvinnut jäädä auttamaan hänen hoitamisessaan, vaikka en enää pelkääkään veren näkemistä.

Me emme koskaan saa poiketa joelle johtavalta polulta, sillä viidakon kätköissä on miinoja ahneiden ja inhottavien amerikkalaisten imperialistien ja Lon Nolin kätyreiden jäljiltä. Meille on kerrottu tottelemattomasta kuusivuotiaasta tytöstä, jonka miina halkaisi keskeltä kahtia kuin vesimelonin.

Kolmas pullo kauhaisee mukaansa sätkivän vesikirpun. Hölskytän ja tarkkailen pikkuäyriäistä, kun se räpiköi veden mukana. Sen musta selkäkilpi muistuttaa hienoa miesten takkia. Millaista olisi vaihtaa sielua kirpun kanssa? Mummo, ji doun, puhui aina sielusta ja sen matkasta.

Silmänräpäyksessä muuttuisin pieneksi ötökäksi ja lähtisin ajelehtimaan pitkin Krang Boribo -joen virtaa.

Samassa silmänräpäyksessä kirppu muuttuisi yhdeksänvuotiaaksi tytöksi ja jäisi joen rannalle Tevyn ja Rothan kanssa. Eivätkä tytöt tietäisi olevansa ötökän kanssa!

Ummistaisin silmäni ja antaisin joen viedä minut mukanaan minne se vain haluaisi. Ottaisin suloiset, pienet iltapäivänokoset ja ihastelisin taivaan värejä ja pilvien muotoja, norsuja, tiikereitä ja vesipuhveleita.

Mutta en tänään.

Kun lasken veden takaisin, ötökkä kipittää pois näköetäisyydeltä tuntosarvet väpättäen, ehkä se aavistaa ajatukseni ja päättää luikkia pakoon.

– Minä näin viime yönä jännää unta, Tevy sanoo.

Me emme puhu kovin usein, sillä työnteon aikana ei saa jutella tai laulaa. Angkaria täytyy totella kaikissa olosuhteissa, eikä säännöistä saa valittaa.

Tevy siirtää pullot syrjään ja tekee oikealla etusormellaan kuvioita veden pintaan. Hän piirtää suuria ympyröitä, pieniä neliöitä ja villejä spiraaleja, ja minä muistan värikynät, jotka isä antoi lahjaksi. Vihreä oli lempivärini. Väritin sillä palmuja, ruohoa ja banaaniterttuja.

– Mitä unta?

Minä pidän unista. Uni on kuin pintaan pulpahtanut muiston palanen tai salainen matka, kha tha veu dom neu.

– Olin kotona isän ja äidin kanssa, Tevy sanoo. – Katsoimme yhdessä televisiota. Isä nauroi ääneen.

Rotha tuhahtaa. Alan pestä jäljellä olevia pulloja entistä tarmokkaammin, nyt ei saa katsoa Rothaa silmiin, ei saa. Minä olen ahkera ja hyödyllinen, en tyhmä ja ajattelematon niin kuin Tevy.

Rotha on valpas kuin öisin saalistava eläin. Ehkä hän osaa nähdä ajatuksia, ehkä hän tietää, mitä minäkin juuri ajattelin. Hän näkee, jos en ajattele järjestöä.

Pullojen kyljet on saatava kiiltämään, on hangattava, on painettava rätillä, on huuhdeltava huolellisesti. Rotha lyö tai tukistaa herkästi. Hankaan niin, että lasi mouruaa.

– Angkarin lapsilla ei ole vanhempia, Rotha sihahtaa.

– Kyllä minä sen tiedän, mutta en mahda unelleni mitään, Tevy sanoo eikä edes katso Rothaan päin.

– Mahdat. Sinä olet häpeäksi vallankumoukselle, Rotha sanoo.

Tevy huokaisee eikä kerro untaan tarkemmin. Miksi hän oli niin typerä, että sanoi ääneen kielletyn sanan ”televisio”? Ei ole olemassa televisiota, ei radiota, ei kelloa, ei rahaa, ei kirjoja, ei koulua, ei valokuvia, ei kaupunkeja, ei kotia, ei isää, ei äitiä, ei sisaruksia.

Miten kauan Tevyä pitää kouluttaa, että hän oppii? Hän ei vieläkään muista sääntöjä, vaikka ne kerrataan meille joka päivä. Jos me joudumme pulaan tämän takia, minä en ainakaan puolusta Tevyä. Illan itsekritiikkikokouksessa hän saa olla omillaan. En edes istu hänen vieressään.

Ja silti.

Televisio.

Ihana musta laatikko, joka on tarinoita täynnä!

Joskus minäkin ajattelen televisio-ohjelmia tai elokuvia, jotka ovat jääneet mieleeni. Katsoin karmivan Käärmekuninkaan vaimon ainakin kaksikymmentä kertaa. Katsoin salaa, koska äiti kielsi katsomasta aikuisten elokuvia, osaisin varmasti vieläkin ulkoa joitakin kohtia, jos vain pinnistelisin. Ja voi miten nätti Dy Saveth olikaan, Miss Kambodža. Haaveilin aina tulevani yhtä sieväksi kuin hän. Äiti sanoi, että turhamaisuus tuhoaa tyttöjä.

Mille ohjelmalle Tevyn isä mahtoi nauraa? Millainen Tevyn isä on? Milloin he tapasivat viimeksi? Onko Tevyn isä antanut Tevylle yhtä monta lempinimeä kuin minun isäni?

Kultainen tyttö, kultahippu, kullanmuru, auringonsäde.

Onko Tevyn isällä yhtä hauskoja juttuja kuin minun isälläni? Onko Tevyn äiti yhtä kaunis kuin minun äitini?

Äidillä oli ennen pitkät, aamuyönmustat hiukset – niin isoäiti niitä aina kuvaili – joilla minulla oli tapana leikkiä. Palmikoin, punoin ja letitin – ja joskus tukistin, kunnes äiti näpäytti sormeni loitommalle. Minäkin haluaisin samanlaisen, somasti kihartuvan tukan enkä tällaista rumaa polkkapäätä, jollainen jokaisella on.

Tukan tulee yltää tasan tarkkaan korvannipukoiden alapuolelle. Jos ne ovat senttiäkään pitemmät, seuraa rangaistus. Tevyn pää nyrhittiin vähän aikaa sitten täiden takia kokonaan kaljuksi. Hän näyttää sairaalta ja rumalta. Onneksi minulla on edes polkkatukka ja yksi musta pinnikin pitämässä hiuksia ojennuksessa.

– Eikö sinulla ole mitään sanottavaa! Rotha tokaisee minulle.

Havahdun.

– Minulla?

– Olisitko sinä torunut Tevyä, jos minä en olisi?

– Tietysti olisin.

– Enpä usko, Rotha kimmahtaa. – Olen todella pettynyt teihin. Te olette surkeaa ainesta, surkeinta kaikista.

Rotha on pelottava tyttö, yhtä kiivas kuin aikuiset. Joskus me vitsailemme salaa Tevyn kanssa, hölynpölyä vain, itse keksimiämme juttuja, mutta Rotha on aina vakava ja totinen. Hänen silmänsä ovat yhtä mustat kuin vallankumous. Mietin aina, mitä uskallan sanoa ääneen, kun Rotha on paikalla. Hän kuuntelee ja tarkkailee meitä koko ajan.

Sairaalan hoitajat ovat ihan mukavia, eivätkä he vahdi meidän tekemisiämme. He hoitavat sairaita, juoksevat bambumatolta toiselle ja valittavat joka päivä, että sideharsot ja yrtit ovat loppu. Isot pojat kantavat ruumiita pihalle, me autamme kuoppien kaivamisessa ja täyttämisessä.

Rothan tehtävänä on pitää huolta, että kaikki sairaalan lapset noudattavat sääntöjä. Hän puhuu pitkiä, vaikeita lauseita, joita aikuiset hokevat kokouksissa. Hän muistaa ulkoa Suuren ylikomentaja Maon kirjoituksia ja yrittää painaa niitä Tevyn ja minun mieleen. Kyllä minä jotain muistankin. ”Mitä enemmän luet, sitä tyhmemmäksi tulet!”, ”Kommunismi on vasara, jolla me murskaamme vihollisen!”, ”Älkää milloinkaan unohtako luokkataistelua!”

En pidä asioiden ulkoa opettelusta, sillä se on kamalan vaikeaa. Pystyn pitämään mielessäni muutamia sanoja, kuten ”amerikkalaisten ilmapommitukset, ”uusi yhteiskunta” ja ”vuosi nolla”. Tietysti muistan monia lauluja ja iskulauseita, joita toistamme joka päivä, mutta en tiedä, mitä ne kaikki tarkoittavat.

Minä olen huono, ajattelematon ja laiska. Olen myös saamaton, hidas ja tyhmä. Minun pitäisi nähdä paljon, paljon enemmän vaivaa, sillä Angkarin lapsilta on lupa odottaa paljon, enkä saa tuottaa pettymystä puolueelle ja maalleni. Koko maailma ottaa meistä vielä mallia. Minun pitää muuttua samanlaiseksi kuin Rotha. Aikuiset pitävät Rothasta, ja hän pääsee vielä pitkälle.

Mutta Tevy on vielä tyhmempi kuin minä. Kyllähän minäkin näen unta isästä, äidistä, veljestä, isoäidistä ja kotitalostamme Thmeyn kylässä, näen useinkin, mutta en kerro unistani kenellekään. Kun herään, lukitsen unien oven visusti kiinni ja nielaisen avaimen päivän ajaksi.

– Ole ahkera ja varovainen, isä neuvoi, kun me jouduimme erillemme toisistamme.

Isä on viisas ja rakas. Isän sanaan minä uskon.

– Korkit vielä! Rotha komentaa. – Olkaa ripeämpiä, älkääkö unelmoiko kuin typerykset!

Tartun korkkeihin kaksin käsin ja kuljetan niitä veden alla kuin pieniä kaloja. Rotha seisoo vieressäni kädet puuskassa.

– Teidän jäljiltänne kaikki pitää tehdä uudestaan, hän tiuskaisee. – Kaikki!

Advertisements

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s