Helmikuu X 15

Jätä kommentti
Historiallinen romaani II, Kirjailijan työ, Kirjoittaminen, Luettua, Lukeminen, Lukufiilis, Matkalla, Opiskeleminen

Kalenterin sivut kääntyvät huolestuttavaa vauhtia, onneksi sentään kauneinta vuodenaikaa kohti. Tänään on jo helmikuun viimeinen päivä. Tässä kuussa:

  1. Löysin itsestäni uusia lihaksia, enkä taaskaan välttynyt urheiluvammoilta.
  2. Tajusin, että siihen, kun pystyn vetämään leukoja, kuluu vielä ”jokunen” kuukausi.
  3. Kävin inspiroivia kaunokirjallisia keskusteluja useankin kollegan kanssa (Anu, Timo, Anneli, Kirsti, Tuula…). Muutama on kovastikin yrittänyt auttaa minua löytämään uuden näkökulman romaaniini.
  4. Vaihdoin romaanini päähenkilöä ja nyt jännitän, kantaako idea koko tarinan ajan.
  5. Vaikutuin Whiplash-elokuvasta.
  6. Vaikutuin Anneli Kannon historiallisesta romaanista nimeltä Pyöveli ja toivoisin pystyväni joskus itsekin kirjoittamaan jotakin yhtä väkevää.
  7. Vaikutuin sympaattisen Jussi Valtosen vierailusta Metsossa.
  8. En vieläkään saanut valmiiksi Suomen kivikautta käsittelevää esseetäni.
  9. Keskustelin työnohjauksessa kollegoiden kanssa kaksi tuntia rahasta, ja oivalsin, että tuota keskustelua (jokaisen) pitäisi käydä säännöllisesti.
  10. Innostuin parin vuoden tauon jälkeen todenteolla teatterista ja aloin ahmia näytelmätekstejä.
  11. Tapasin Lukufiiliksen uudet, ihanat avustajat.
  12. Matkustin Englantiin.
  13. Katsoin Bristolissa televisiosta henkeäni pidätellen, kun kestoidolini Madonna kaatui vaarallisen näköisesti selälleen Brit Awards -gaalassa. Mitä tekee ammattilainen? Nostaa mikrofonin maasta ja jatkaa esitystä niin kuin ei mitään.
  14. Kirjoitin perinteisiä kirjeitä (#aimikäpirunsome?)
  15. Haltioiduin alkavasta keväästä.
Advertisements

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s