Mitä opittavaa meillä olisi kivikauden ihmisiltä?

Jätä kommentti
Kirjoittaminen, Kolumnit, Lukeminen, Opiskeleminen

Tämä kolumni on julkaistu Karjalaisessa. 

Kymmenen vuoden tauon jälkeen olen jatkanut yliopisto-opintojani ja aloittanut historian opinnot.

Toivon, että historian opiskelu ja historiallisen romaanin kirjoittamisen taito kulkevat käsi kädessä. Ajattelen myös, että voidakseni ymmärtää paremmin tämän ajan ilmiöitä on minun paremmin tunnettava menneisyyttä.

Luonnostelen parhaillaan esseetä viimeisimmän jääkauden jälkeisen Suomen alueen asuttamisesta.

Millainen maamme on ollut varhaisella kivikaudella, kun kolmen kilometrin paksuinen jääkerros on sulanut ja tehnyt tilaa suotuisalle ilmastolle ja ihmisasutukselle? Mielikuvitukseni käy ylikierroksilla: katson ylöspäin ja yritän kuvitella päälleni sellaisen jääkannen. Millaisia jälkiä me olemme löytäneet 10 000 vuotta sitten vaikuttaneista kantasuomalaisista, esi-isistämme?

Huomasin omaksikin yllätyksekseni innostuvani aiheesta niin paljon, että menin muistiinpanovälineitteni kanssa Kansallismuseon Esihistoria-osastolle. Miksi lukea pelkästään kirjoja, kun siellä ne kaikki ovat – maailman vanhin kalaverkko (Antrean verkko), Heinolan reenjalas, Kirkkonummen luutuura, kampakeraamiset ruukun palaset, purupihkan palaset…

Tuolta ajalta ei ole olemassa kirjoitettua materiaalia. Emme voi lukea kivikauden ihmisten elämäkertoja, mutta voimme kuulla heidän hennon kuiskauksensa esinelöytöistä.

Vaikka sanalla ”kivikautinen” on vähättelevä ja kielteinen kaiku, varhaiset suomalaiset eivät kuitenkaan rakenteeltaan tai henkisiltä kyvyiltään poikenneet nykysuomalaisista. He vain mukautuivat sen aikaisiin olosuhteisiin niin kuin me ihmiset aina mukaudumme.

Minua viehättää se, että varhaisilla suomalaisilla oli kauneuden tajua. On merkkejä siitä, että he perustivat asumuksiaan luonnonkauniille paikoille. Ja miksi ei? Luonnosta haltioituminen ei katso aikaa eikä paikkaa. 10 000 vuotta myöhemminkin me seisomme saman tähtitaivaan alla.

Pioneerisuomalaiset elivät luonnosta ja luonnon kiertokulun mukaan. He metsästivät hirviä, karhuja ja majavia, kalastivat, pyytivät hylkeitä. He poimivat sieniä, marjoja ja kasveja – nykyäänhän tällaisia tekoja kutsutaan downshiftaamiseksi.

Käyttöesineet valmistettiin orgaanisista materiaaleista kuten luusta, sarvesta tai nahasta. Ongelmajätettä ei syntynyt. Mitähän varhaiset suomalaiset mahtaisivat ajatella 2010-luvun kulutushysteriasta?

Tänä selfie-aikana pidän virkistävänä sitä, ettei kivikauden veistotaiteesta ole juuri löydetty ihmiskasvoja. Koska eläinveistokset ovat tarkkoja, ei ole syytä epäillä, etteikö myös ihmisiä olisi osattu muovata. Tutkijat uskovat, ettei ole ollutkaan tarkoitus kuvata ihmistä vaan jumaluutta, jonka ulkonäköä ei tunnettu.

Elämä ei ollut pelkkää selviytymistä päivästä toiseen, vaan hautausriitit kertovat myös henkisestä ajattelusta, uskosta kuolemanjälkeiseen elämään. Suomen vanhimmat hautalöydöt ovat punamultahautoja: maagisen punaisen uskotaan edustaneen verta, elämää.

Vaikka tuhansia vuosia on kulunut ja kehitys harpannut hyvässä ja pahassa valovuosia, me olemme yhtä hämillämme saman arvoituksen äärellä. Uusinkaan älypuhelimalli ei vastaa siihen, mitä tapahtuu, kun aika meistä jättää.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s