Voiko sodan jättämistä tunnetaakoista vapautua, Mila Teräs? (Terhin teehuoneen kirjailijahaastattelut jatkuvat)

Jätä kommentti
Terhin teehuone

Terhin teehuone raottaa ovea toiselle kirjailijavieraalleen, Mila Teräkselle. Olen seurannut Milan kirjailijanuraa alusta saakka, ja odotan aina hänen teoksiaan. Teräksen poikkeuksellisen kaunis, hallittu kieli lumoaa. Yhtä lailla olen nauttinut esimerkiksi teiniraskaudesta kertovasta teoksesta Sininen huone kuin suloisen Telman seikkailuista lastenromaaneissa; milateräs tarkoittaa minulle taattua kirjallista laatua.

Nyt Mila on julkaissut ensimmäisen romaaninsa aikuislukijoille ja Harmaiden enkelten innoittamana keskustelemme siitä, miten sodan traumat siirtyvät perintönä sukupolvelta toiselle. 

***

Syystervehdys, Mila!

Kirjoitan sinulle sateen keskeltä. Koivujen oksilla alkaa roikkua keltaista. Tämä on täydellinen päivä pannulliselle hyvää teetä. Mitä Sinulle saisi olla? Oletko kahvi- vai teeihminen? Entä onko Sinulla lempimukia?

Tervehdys Terhi ja kiitos kutsusta teehuoneellesi! Kuten sinäkin, olen teeihmisiä. Useimmiten – niin kuin nytkin – juon maustettua vihreää teetä. Lempimukissani on kukkia ja sudenkorentoja. Sain sen siskoltani kirjoitettuani viimeisimmän nuortenromaanini, Perhosen varjon.

Karisto julkaisi uuden romaanisi Harmaat enkelit loppukesästä. Olet kirjailijana hyvin moniulotteinen, olet kirjoittanut viimeisten kymmenen vuoden aikana paljon lapsille ja nuorille. Yhtä lailla kynästäsi syntyy kolumneja ja oppikirjamateriaalia. Nyt avasit oven myös aikuislukijoille.

Kirjoitit Kirjailija-lehden (2/2014) Näin muistaisin sen -palstalla urasi majakoista, valoista, jotka ovat johdattaneet kirjoihisi. Kirjoitit: ”Tärkeä suunnannäyttäjä, majakka Harmaita enkeleitä kirjoittaessani oli kuopukseni päiväkoti, joka toimi jatkosodan aikana sotasairaalana. Seinien henki herätti kysymyksiä ja päätyi lopulta osaksi kirjaakin.” Aloitetaanko tästä? Oliko ensin rakennus ja sitten vasta henkilöt vai miten Harmaat enkelit sai alkunsa?

Rakennukset ovat tosiaan näytelleet isoa osaa Harmaiden enkeleiden synnyssä.

Sota-ajan kertomus sai inspiraatiota vanhasta sotasairaalana toimineesta rakennuksesta. Vaikka tuossa ihanassa paikassa leikkivät nykyään päiväkotilapset, en voinut olla siellä käydessäni miettimättä, ketkä noissa huoneissa sodan aikana sairastivat ja kuka heitä hoiti.

Koko kirja sai alkusysäyksensä siitä, kun eräs tuttavani perheineen muutti ulkomailta Orimattilaan ja asettui asumaan vanhaan sukutaloon. Aloin pohtia, mitä iäkäs talo voisi kertoa jostakin kaukaa palaavalle perheenäidille.

Kirjaa aloittaessani tunsin myös, että sukupolvien ketjussa liikkuu jotakin hahmotonta ja nimetöntä, joka ehkä liittyy sotaan. Halusin kirjoittamalla tutkia sitä. Millaisia jälkiä sodasta on voinut jäädä näihin päiviin?

harmaat_enkelit

Romaanissa on niin paljon, johon haluaisin tarttua. Se on esineenäkin valtavan kaunis, Kirsti Maulan kansikuva on hyvin onnistunut ja puoleensavetävä. Kielesi saa aikaan huokauksia heti ensimmäiseltä sivulta saakka. Haluaa lukea hitaasti, että kirjan kanssa saisi viettää mahdollisimman pitkän ajan. Tarinan naisiin kiintyy niin paljon, että lopuksi tulee itku, romaani koskettaa.

Kirjoitat Istanbuliin kotiutuneesta nuoresta naisesta, Teresasta, joka palaa tyttärensä Selman kanssa vanhaan kotitaloonsa isoäitinsä sairastumisen myötä. Lapsuudenkoti on kuin elävä organismi, joka on nähnyt Teresan suvun vaiheet. Puinen talo elää ja hengittää, narahtelee, ennen kaikkea se muistaa kaiken sen, minkä Teresa on halunnut unohtaa. Kuvaat taloa niin elävästi, että tuntuu kuin se olisi yksi romaanihenkilöistä.

Kuvaat myös hienosti lapsen herkkyyttä. Selma aistii talossa jotain sellaista, jota Teresa ei huomaa tai torjuu tietoisesti. Selma pelkää.

Hyvä havainto! En tullut ajatelleeksikaan, että talokin voisi olla yksi romaanihenkilö. Olen aina pitänyt vanhoista taloista niiden sisältämien ajan kerrosten vuoksi. Iäkkäät rakennukset todella ovat kuin vanhoja, tarinoidensa ja kokemustensa vuoksi kiinnostavia henkilöitä.  Pihapiirissämme on 1920-luvulla rakennettu pieni mökki, jota silloin tällöin käytän työhuoneenani. Siellä pääsee helposti sopivaan tunnelmaan kirjoittamaan menneistä ajoista.

Talo on myös vanha minuuden symboli. Siivoamalla ja remontoimalla rakennusta Teresa samalla hoitaa omaa mieltään.

Selma aistii talossa jotakin – tarinoita, tunteita, muistoja. Selman kautta kuvaan sitä, kuinka lapsi aistii senkin, mistä ei puhuta. Hän intuitiivisesti aavistaa nekin kertomukset, joista suvussa vaietaan. Lapsen uniin ja puheisiin tulee varjoja niistä kokemuksista, jotka äiti, Teresa, haluaisi vain unohtaa.

Sotien aikana ja niiden jälkeen opittiin vaikenemaan. Toivottiin, että pahat asiat katoaisivat hiljaisuuteen. Pahan kierrettä ei kuitenkaan saada katkaistuksi, jos vaikeita asioita ei koskaan tuoda päivänvaloon.

Äidin reseptikirja on romaanisi sydän. Teresa löytää edesmenneen äitinsä reseptikirjan ja alkaa leipoa äidin ohjeiden mukaan. Hän vie leipää ja perunapiirakkaa terveyskeskuksessa liki tiedottomana makaavalle mummulleen. Ruoka yhdistää naisia, tuoksu herättää nukkuvat muistot. Kuvaat ruokaa niin aistivoimaisesti, että ällistyin, kun kerroit, ettet itse leivo. Mikä Marjan resepteistä on oma suosikkisi?

Oma suosikkini Marjan resepteistä on ehkä perinteinen pulla. Minusta monet leivonnaiset ovat silkkaa rakkautta, ja niitä tulee syödä kiirettä pitämättä. Oma bravuurini on kuitenkin ihan yksinkertainen pannukakku. Leivon harvoin, koska mieheni ja tyttäreni ovat meillä  innokkaita leipureita. Molemmat isoäitini olivat taitavia leipomaan, ja yksi suurista unelmistani onkin oppia tekemään lähes yhtä herkullista ruisleipää ja rieskaa kuin he.

Nuoret suomalaiset naiset ovat viime vuosina alkaneet kirjoittaa sodasta. Romaanisi tuo yhden näkökulman siihen, miten sodan jäljet näkyvät vielä tänäkin päivänä. Trauma siirtyy perintönä sukupolvelta toiselle: jos isä kohottaa kätensä lyödäkseen, on mahdollista, että poikakin kohottaa myöhemmin elämässään – ja kenties pojantytär?

Lääkintälottana toimiva Helvi, Teresan isoäiti, rakastuu potilaaseen, joka palautetaan rintamalle. Kotiin tulee kuitenkin muuttunut mies. Tampereen Tapahtumien yön haastattelussa viittasit Ville Kivimäen Murtuneet mielet -teokseen. Miten Sinä näet romaanisi Taiston, miehen, jonka mieli sodassa murtui?

Viime aikoina on alettu yhä enemmän keskustella sotien jättämästä tunneperinnöstä. Sankarien palvonnan sijaan nykyään voidaan puhua myös kivusta ja tunnekylmyydestä, jotka helposti siirtyvät eteenpäin sukupolvien ketjussa. Asiasta on kirjoittanut etenkin sosiologian dosentti Sari Näre tutkimusryhmineen (esim. Haavoitettu lapsuus, Uhrattu nuoruus ja Ruma sota). Myös Irja Wendisch kertoo sotilaiden lasten kokemuksista kirjoissaan Me sotilaiden lapset ja Pitkä taistelu.

Ville Kivimäen Murtuneet mielet kertoo siitä, kuinka sotilaiden psyykkistä oireilua ei aikoinaan osattu oikein tunnistaa eikä hoitaa. Sota jatkuikin monissa kodeissa vielä pitkään taisteluiden päätyttyä. Uskon, että etenkin jos sotilas traumatisoitui kuten kirjani Taisto, sodan jäljet voivat näkyä suvussa pitkäänkin.

Ennen sotaa Taistokin oli kuten kuka tahansa nuori mies. Näen hänet ennen muuta sodan uhrina.

Teresa kantaa isoisänsä murtumaa mukanaan, tiedostamattaan. Toinen teoksesi keskeinen teema on äitiys. Ajattelin lukiessani, että Harmaat enkelit olisi täydellinen äitien ja aikuisten tytärten yhteinen joululahjakirja. Millaisia keskusteluja se voisikaan synnyttää, nostaa pöydälle sellaista, jota on siihen saakka on kaapeissa piiloteltu.

Kuvaat hellästi äidin rakkautta, mutta kuvaat rohkeasti myös niitä väsymyksen ja turhautumisen hetkiä, kun Teresan todella hermostuu tyttärensä kiukutteluun. Olet kahden tyttären äiti. Millaista oli kirjoittaa auki nämä kipeät hetket?

Teresan lapsuudenystävä Mirjami on jännä hahmo, täydellinen naistenlehtiäiti, pelottava oppikirjamamma, joka haluaa tehdä kaiken ”oikein”, vaikka tekeekin sen oman terveytensä kustannuksella. Mistä tällainen sivuhenkilö?

Äitiyttä idealisoidaan paljon. Harmaissa enkeleissä halusin kuitenkin katsoa myös kiiltokuvan taakse ­– harmaille, vaietuille alueille. Luin tutkimuksesta, jonka mukaan 40 prosenttia vanhemmista käyttää lapsiaan kohtaan lievää väkivaltaa kuten tukistamista.

Naisten ja varsinkin äitien viha ja aggressio ovat kuitenkin yhä tabu. Näistäkin asioista pitäisi uskaltaa puhua enemmän, jotta äidit eivät kokisi jäävänsä vaikeuksiensa kanssa yksin. Teresan vihasta ja aggressiosta lastaan kohtaan oli vaikeaa kirjoittaa juuri sen vuoksi, ettei sellaisista tunteista juuri mistään saa lukea (lukuun ottamatta anonyymeja nettikeskusteluja).

Teresan kautta kerron kuitenkin myös sitä, kuinka nykyvanhempien on mahdollista irtautua sodan jättämistä tunnetaakoista.

Mirjamin hahmon avulla halusin kuvata äitimyyttiä, kaikkia niitä hurjia paineita, joita äideille sälytetään. Monelle nykyäidille lapsesta todella tuleekin projekti, jonka kanssa kaikki halutaan tehdä oikein ja oppikirjojen mukaisesti. Näitä pelottavan täydellisiä mammoja onneksi tapaa tosielämässä harvoin. Lähempi tutustuminen Mirjamiinkin paljastaa, ettei hänkään ole ihan kiiltokuvaenkeli.

Teresa on mielenkiintoinen nainen, koska hän kuvaa hyvin meidän aikaamme. Yhä useammat nuoret muuttavat ulkomaille työn tai rakkauden perässä, mutta kovinkaan usein kirjallisuus ei anna ääntä heille. Teresa on naimisissa turkkilaisen miehen kanssa, ja Istanbulista on tullut hänen kotinsa. Turkkilaisen kulttuurin kuvaaminen tuo romaaniin uuden ulottuvuuden ja saa katsomaan suomalaisuutta etäämmältä. Mistä tämä? Kerro suhteestasi Turkkiin.

Suomalaiset ovat nykyään paljon kansainvälisempiä kuin ennen. Yhä useammat löytävät työn, puolison tai asuinpaikan muualta kuin Suomesta. Halusin Teresan Turkin muistojen avulla tuoda näkökulman Suomeen myös vähän etäämmältä.

Tätä työtä helpotti suuresti ystäväni Derya. Minulla on ollut ilo tuntea tämä ikäiseni turkkilainen nainen jo 14-vuotiaasta, jolloin aloitimme kirjeenvaihdon. Usein keskustellessamme hänen kulttuuritaustansa täysin unohtuu – sillä ei kerta kaikkiaan ole merkitystä, koska olemme pohjimmiltamme hyvin samanlaisia. Ystävältäni olen oppinut paljon Turkista ja turkkilaisuudesta, mikä on rikastuttanut elämääni.

Kieli, Mila, kieli. Kun puhutaan Sinun teoksistasi, ei voida ohittaa kieltä. ”Lattialaudat parahtelevat askelten alla.” ”Isoäidin silmät aukeavat, kaihista sumeat suonsilmäkkeet.” ”Auringon kulku on piirtänyt uomansa silmieni nurkkiin. Olen vasta vähän yli kolmenkymmenen, mutta silmiäni ympyröi jo hento verkosto kuin kuivuuttaan halkeillut, elokuinen hiekkapenger.”

Kuinka edes kysyisin tämän? Tuleeko tämä kielen kauneus kynästäsi orgaanisesti vai joudutko etsimään sitä? Tottelevatko lauseet Sinua? Mistä haet inspiraatiota kieleesi?  

Tottelevatko lauseet minua? Joskus innostuksen puuskassa tuntuu siltä kuin ne tottelisivatkin, mutta useimmiten juodun kyllä kirjoittamaan kaiken uudestaan ja moneen kertaan. Inspiraatiota kieleeni saan muun muassa luonnosta ja lukemalla proosaa sekä runoja.

Hiljaisuudessa ja joutilaisuudessa sanat tuntuvat löytyvän herkimmin – tai ainakin kuulen ne kaikkein selvimmin.

Esität teoksessasi kiitokset Ailille ja Hertalle. Keitä he ovat ja millaisia keskusteluja kävit heidän kanssaan?

Tein paljon taustatyötä Harmaiden enkelien sota-ajan kuvauksia varten. Tutkin mikrofilmeiltä aikakauden lehtiä ja luin tietokirjallisuutta esimerkiksi lotista ja sota-ajan arjesta.

Tärkeitä lähteitäni olivat kuitenkin myös henkilöhaastattelut. Aili ja Hertta ovat molemmat jo 90 vuotta täyttäneitä fiksuja ja viehättäviä rouvia. Molemmat asuvat täällä Orimattilassa ja muistavat vielä hyvin sota-ajat. Naapurin Hertta toimi aikoinaan lottanakin.

Kummatkin kertoivat, että sota-aikoina oli ainainen nälkä. Se jäi mieleeni.

Ehkä ruoasta tuli myöhemmin tapa osoittaa niitä tunteita, joista muuten oli vaikea puhua.

Vaikka löysin sota-ajan jäljistä kirjoittaessani paljon kipua ja kylmyyttä, vastaan tuli myös sitkeyttä ja rakkautta. Esimerkiksi ruoka ja reseptikirjat kantavat mukanaan paljon enemmän kuin päällepäin näyttää.

Kiitos haastattelusta, Mila! Kiitos vaikuttavasta, sieluun asti menevästä lukukokemuksesta. Toivottavasti mahdollisimman moni lukija löytää upean romaanisi!

Kiinnostuitko? Kirjan voi tilata täältä.

Lue myös Leena Lehtolaisen haastattelu.

Advertisements

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s