Mikä Vincent van Goghin taiteessa puhuttelee, Leena Lehtolainen? (Terhin teehuoneen kirjailijahaastattelut alkavat)

1 kommentti
Yleinen

Kirjailijakuva: Tammi

Terhin teehuone aloittaa kirjailijahaastattelut ja kaataa ensimmäisenä kupin kuumaa ihanalle Leena Lehtolaiselle. Lehtolaisen merkitys omalle kirjailijanuralleni on yksiselitteinen: ilman Leenan kouluvierailua outokumpulaisella yläasteella vuonna 1996 en olisi edes uskaltanut alkaa haaveilla… 

Valtavasta menestyksestään huolimatta kirjailija on pysynyt hyvin maanläheisenä, omana itsenään. Vuosien aikana olen kysynyt häneltä neuvoa lukemattomiin asioihin, viimeksi esiintymisväsymyksen selättämiseen. Leena on poikkeuksellisen solidaarinen ja oikeudenmukainen ihminen. 

***

Hei Leena!

Minun mukissani on tänään vahvaa, mustaa afrikkalaista teetä. Mitä Sinulle saisi olla? Kahvia vai teetä – ja millaisesta mukista?

Juuri nyt mustaa ceylonilaista teetä.  Silmäni ovat ristissä, koska uusi perheenjäsenemme Magnus (kissanpentu, 3,5 kk) pomppi päälläni puolen yötä.  Juon teeni lähes aina valkoisesta mukista, jossa on kissojen kuvia.  Olen saanut sen lahjaksi saksalaiselta ystävältäni Ralfilta.

Uusin romaanisi Kuusi kohtausta Sadusta julkaistiin elokuun alussa Helsingin Aleksanterin teatterissa. Olet aloittanut taas syksyn keikat. Millainen olosi on intiaanikesän jälkeen, miten voit?

Olin kesällä paljolti yksin kotona, kun mies oli yli kuukauden työmatkalla Jäämerellä.  Luin paljon, erityisesti Tove Janssonin tuotantoa ja Val McDermidin Tony Hill ja Carol Jordan -sarjaa.  Uin paljon. Loppukesään mahtui surua, ystävien ja vanhan Tauno-kissamme kuolema.  Kovin erilainen kesä oli, hyvin hiljainen, meditatiivinen.  Hyvä niin.

Kuusi kohtausta Sadusta on vangitseva, ajatteluttava romaani, jonka luin yhdeltä istumalta. Ojennat lukijalle lipun Aleksanterin teatterissa esitettävän näytelmän ensi-iltaan. Katsomme elämäkertanäytelmää, joka kertoo fiktiivisestä, voimakkaita tunteita herättävästä kuvataiteilija Satu Savinaisesta. Kysymyksessä ei ole kuitenkaan näytelmä kuolleesta henkilöstä, vaan elävästä – ja se asettaa näytelmälle haasteita. Vai asettaako?

Fiktiivinen elämäkertanäytelmä on tietysti käsitteenä paradoksi. Koetin lähteä rakentamaan näytelmäosuutta kuin henkilöt olisivat tosia – minulle he ovatkin kirjoittaessani tosia.  Jouduin myös kirjoittaessani ajattelemaan kuin teatteriohjaaja, koska kerron lukijalle paitsi näytelmän dialogin, myös sen, mitä näyttämöllä kulloinkin nähdään.  Ja koska keksin Sadun teokset itse, jouduin hakemaan itsestäni kuvataiteilijaa.  Innostuin kovasti esimerkiksi siitepölyvideotyöstä, keksin sen kun katselin vedessä kelluvaa siitepölyä lähilaiturillamme.

Toisaalta se, että näytelmä kuvaa eläviä ihmisiä, siis fiktion maailmassa eläviä, antoi mahdollisuuden kommentointiin ja ristivalotukseen.

Kuusi kohtausta Sadusta_uusi

Romaani on sekä näytelmä että näytelmää kommentoiva romaani – rakenteeltaan poikkeuksellinen ja uudenlainen. Miten oikein onnistuit pitämään kaikkia lankoja käsissäsi?

Tämä oli monin tavoin erilainen kirjoitusprosessi kuin mikään aiempi. Ensimmäisen version kirjoitin kai seitsemässä viikossa, välillä junassa, lentokoneessa tai hotellihuoneessa. En yleensä anna raakaversiota kenenkään luettavaksi, vaan haluan hioa ainakin kertaalleen, mutta kustannustoimittajani isyysloman takia tein nyt toisin.  Sitten hioin ja hioin ja hioin, osat vaihtoivat paikkaa ja muuntuivat aika lailla.  Mieheni, joka myös luki raakaversion ja sen jälkeen vasta valmiin kirjan, huomasi muutoksen selvästi.  Olin toki välillä epäileväinen siitä, voiko tällainen rakenne toimia, mutta halusin yrittää.

Onko romaanille rakenteellista esikuvaa? Pystytkö nimeämään esimerkkejä kirjoista, joiden rakenne on saanut Sinut haukkomaan henkeäsi?

Mitään varsinaista rakenteellista esikuvaa ei ole.  Aivan tällaista romaania ei kukaan ole tietääkseni kirjoittanut, mutta en ole toki kaikkia maailman kirjoja lukenut.  Minua innoitti kirjoittaessa mm. Michael Fraynin näytelmä Noises Off, jossa näytellään saman farssin ensimmäinen näytös kolme eri kertaa, mutta samalla myös kulissien takainen elämä näiden näytösten ohessa. 

Erilainen, mutta rakenteeltaan ihan huikea elämys oli A.S. Byattin romaani Riivaus (Possession), joka rakentaa fiktiivistä kirjallisuudenhistoriaa ja liikkuu eri aikatasoissa.  Myös Kerstin Ekmanin Huijareiden paraati oli hupaisaa ja antoisaa luettavaa metafiktiivisyytensä takia.

 Kuusi kohtausta Sadusta -kirjan maaperä on teatterissa. Miten tärkeä teatteri on Sinulle taiteenlajina ja nouseeko näkemistäsi näytelmistä jotakin ylitse muiden? Olethan myös itse kirjoittanut näytelmän, Porkala, Porkkala stoj!

Olen aina ollut innoissani teatterimaailmasta.  Minua vietiin jo lapsena teatteriin ja kouluaikana teimme itse näytelmiä.  (Minäkin pakotin luokan pojat esittämään Seitsemää veljestä ala-asteella!)  Opiskelin sivuaineena teatteritiedettä ja tein siitä sivugradunkin.  Teatteri on läsnäolon taidetta, mitä tahansa saattaa tapahtua esityksissä.  Kerran Kuopiossa Santiagon yön näytös keskeytettiin, koska yksi näyttelijöistä sai sydänkohtauksen.

Jos nyt yksi näytelmä tai sen versio on pakko nostaa esiin, niin se on 1980-luvun puolivälissä Mars-teatterissa esitetty Beckettin I väntan på Godot (Huomenna hän tulee), Joakim Grothin ohjaus. Näin sen kolme kertaa.  Myöhemmin katsoin Lontoossa huippunäyttelijöiden version, joka ei ollut läheskään niin tuore ja traaginen.

Teatterin lisäksi romaanissa on kosolti viittauksia kuvataiteeseen. Satun tietämään, että olet Vincent van Gogh -fani. Mikä van Goghissa puhuttelee? Pystytkö valitsemaan hänen tuotannostaan suosikkimaalauksesi – ja miksi juuri sen?

Van Goghin maalauksissa on valtavaa henkistä ja fyysistä hurjuutta, mutta samalla ne ovat tarkkaan harkittuja ja viimeisteltyjä, eivät mitään raivopään sutaisuja.  Ne huutavat minulle läsnäoloaan jo kaukaa museoiden huoneiden läpi, kutsuvat luokseen.

Mutta yhden maalauksen valitseminen onkin vaikeaa.  Niin moni on minulle tärkeä.  Ehkä tähän yhteyteen sopii Arlesin mielisairaalan puutarhaa esittävä maalaus, sitähän Satukin katseli.  Olen käynyt siinä puutarhassa.

Van_Gogh_-_Garten_des_Hospitals_in_Arles1

Mitä ajattelisit siitä, jos joku kohtelisi Sinua niin kuin romaanisi Heikki Sirviö kohtelee Satu Savinaista? Päiväkirjojen salaiset lukot avaten? Pystytkö kirjailijana ymmärtämään Sirviön motiiveja?

Se olisi kauheaa.  Kirjoitan päiväkirjoja vain itselleni.  Minähän Sirviön toimet keksin, joten ymmärrän kyllä, miksi hän teki niin, mutta en voi hyväksyä sitä.  En muutenkaan usko siihen, että onnellisessa ihmissuhteessa (olipa se sitten ystävyys- tai rakkaussuhde) toisesta tarvitsee tietää kaikkea.  Helposti alkurakastumisen huumassa kuvittelee voivansa jakaa sisimpänsä, eikä se huumaus katso ikää.

Maria Kallion hahmo on uudistanut dekkarikirjallisuuttamme. Kallio on rakastettu ja sarjan kirjat odotettuja. Joskus kirjojasi lukiessa ajattelen odotushorisontin käsitettä – lukijan odotuksia ja sitä, miten odotushorisontti vaikuttaa teoksen tulkintaan. Kuulin, kun eräs haastattelija kuvaili uutta romaaniasi jännäriksi, ja vähän säikähdit. Tuntuu, että lukijat odottavat sinulta jännitystä ja tulkitsevat romaanisi jännitykseksi, vaikka kirjoittaisit jostakin aivan muusta. Oletko joutunut pohtimaan tätä?

Olin kyllä aika lailla pöyristynyt, kun erään suuren suomalaisen paikallislehden syksyn kirjaluettelossakin Kuusi kohtausta Sadusta oli sijoitettu scifiin ja jännitykseen.  Tavallaan se oli myös ironista kirjan sisältöön nähden, koska sehän kapinoi leimoja ja lokeroita vastaan. Toki pohdin sitä hieman kirjoittaessani, mutta en antanut sen häiritä.  Minähän kirjoitan vain sitä mitä voin. Vaikka on toki hienoa, että lukijat ovat kiintyneet Marian hahmoon, en voi toteuttaa kaikkia kirjallisia ideoitani hänen kauttaan.

Olen kirjailijana kyllästynyt kysymykseen ”No mitäs Sinulla on nyt työn alla?” vaikka uusi romaani olisi vasta ilmestynyt. Kuten tiedämme, kirja on aina valtavan työn lopputulos. Emmekö voisi siis kunnioittaa kirjailijaa ja teosta sen verran, että pysähtyisimme hetkeksi juuri sen kirjan kohdalle? En siis kysy, mitä Sinulla on nyt työn alla, vaan toivotan lämpimästi onnea uutukaisen johdosta ja myötätuulta romaanin matkalle! ❤

PS.

Esiinnyt marraskuussa Tokion pohjoismaisessa rikoskirjallisuustapahtumassa. Ei matkalaukussasi sattuisi olemaan tilaa salamatkustajalle?

Mukaan vain!  Olen käynyt muualla Japanissa mutta en vielä Tokiossa.  Täytyy valmistautua vilskeeseen katsomalla Sofia Coppolan upea Lost in Translation -leffa ja lukea japanilaista kirjallisuutta.  Taide on paras matkaopas!

Mainokset

One thought on “Mikä Vincent van Goghin taiteessa puhuttelee, Leena Lehtolainen? (Terhin teehuoneen kirjailijahaastattelut alkavat)”

  1. annelitre sanoo:

    Terveiset ihanalle Leenalle! Tuo nimenomainen Joakim Grothin Beckett-ohjaus on jäänyt myös minun mieleeni. Joka ainoassa repliikissä oli sisältö ja merkitys, vaikka varsinaisissa sanoissa sitä ei olisi pinnalle näkynytkään. Muistan. Myös van Gogh on yksi minulle merkittävimmistä taiteilijoista. Van Goghin kirjeet veljelleen Theolle ovat olleet suuri inspiraation lähdä. Älykkäitä, viisaita kirjeitä, jotka tekevät tyhjäksi myytin ”hullusta korvansaleikkaajasta”.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s