Kadonnut Lenin ja muita matkamuistoja

Jätä kommentti
Kirjoittaminen, Kolumnit, Matkalla

Tämä kolumni on julkaistu Outokummun Seudussa 14.7.2014

Kuinka monella teistä on tapana ostaa matkamuistoja?

Kuukausia tai vuosia myöhemmin pieni esine voi palauttaa mieleen hetken, jonka on luullut jo unohtuneen.

Kun pakkaspäivänä sivelee kreikkalaiselta rannalta poimittua sileää kiveä, muistaakin, miltä tuntui kävellä paljain jaloin kivien päällä. Muistaa veden lämmön, iltapäivän, jonka ei olisi toivonut loppuvan. Muistaa rantaravintolassa tarjotun kala-annoksen, muistaa varpaidenkynsiensä punan. Muistaa auringon.

Olen ehdottomasti matkamuistoihminen.

Eteisessämme on erillinen Lundia-hylly, jota kutsutaan matkamuistohyllyksi. On hyllyssä kirjojakin, matkaoppaita, mutta enimmäkseen esineitä sieltä ja täältä. Ostettuja, rakkaudella valittuja, luonnosta poimittujakin.

Pidän siitä, että meille tulevat vieraat hypeltelevät esineitä, kyselevät niistä, kummastelevat niitä, miettivät omaa suhdettaan matkamuistoihin.

Jokainen esine kantaa mukanaan tarinaa.

Ja lopulta matkamuiston ja vieraankin kohtaamisesta syntyy kertomus. 12-vuotias sukulaistyttöni ihmetteli suurta Madonna-tikkaria (jep), jonka sain vuosia sitten Madonnan keikalta Walesin Cardiffista.

”Kuka tää nainen on?” tyttö ihmetteli.

”Se on Madonna.”

”Madonna? Eikös se ole kuollut?”

Ah. Sukupolvien välinen kuilu!

***

Matkamuistot ovat inspiroivia.

Olen kantanut esineitä repussani ympäri Suomea, ja kirjailijavierailujeni yhteydessä olen teettänyt koululaisilla kirjoitusharjoituksia. He saavat tutkia tavaroita ja kirjoittaa omia matkamuistojaan. Kertaakaan kukaan ei ole potenut tyhjän paperin kammoa, kertomuksia on syntynyt aina.

Jokaisessa meissä on tarinan kertoja, niin uskon.

Matkamuistojen avulla voi opettaa historiaakin yllättävällä tavalla.

Olen ostanut Pietarista maatuskan, joka esittelee Venäjän presidenttien kirjoa. Päällimmäisenä on Putin – hänet useimmiten tunnistetaan – mutta jo Gorbatšov alkaa olla nuorille muinaishistoriaa.

Hauskan tarinan saa siitäkin, että kaikkein pienin nukke, Lenin, on matkan varrella kadonnut jonnekin.

***

Tämän kolumnin kirjoittamista varten nostin työpöydälleni uusimman matkamuiston, pienessä pullossa seilaavan Pommern-aluksen, jonka ostin juhannuksena Maarianhaminasta. Ostin, vaikka Maarianhamina on tuttu useammalta kesältä.

Ihastuin niin merimuseoon ja merenkulun kiehtovaan historiaan, että olisin ollut valmis sijoittamaan suureen, taitavasti rakennettuun pienoismalliin. Nyt jouduin tyytymään madeinchina-pikkupulloon, jonka Pommern-kyltti on jo irtoamaisillaan…

PS. Outokummussa käydessäni kaipaisin moni-ilmeisempiä Outokumpu-postikortteja. Uskallan väittää, että näinä Facebook-aikoina on myös niitä, jotka uskovat perinteisen postikortin voimaan.

Kestosuosikkini on Anja Karhapään hauska ja eloisa maalaus Kummunkadusta.

Kuka päivittäisi Outokumpu-postikortit 2010-luvulle?

Advertisements

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s