Saavuttamattomia kirjaunelmia & intensiivistä kirjoittamista

Jätä kommentti
Historiallinen romaani II, Kirjoittaminen

Viime aikoina olen ollut täysin uppoutunut historiallisen romaanini maailmaan.

Jopa ylikierroksille asti. Olen saattanut aamukahdelta lehteillä taustakirjallisuutta silmät kiiluen – tästä en ole erityisen innoissani, koska huonosti nukuttu yö kostautuu aina kehnona kirjoituspäivänä (olen aamukirjoittaja). Mutta romaani edistyy ja elän ja hengitän samaa vuosikymmentä hahmojeni kanssa. Suhteestamme on tullut tiivis ja intensiivinen.

Odotan, että keikkani loppuvat (6.6.), jonka jälkeen keskityn kirjoittamiseen täysipainoisesti elokuun puoliväliin asti (jolloin syksyn keikat alkavat).

Kirjoittaminen on niin kiehtovaa ja innostavaa, etten kaipaa erityistä lomaa siitä. Päinvastoin, minulle on lomaa saada – pelkästään – kirjoittaa.

Kirjoittamisella ei pääse rikastumaan, sillä olen käyttänyt taustakirjallisuuteen satoja ja taas satoja euroja (ainuttakaan ostosta en kadu). Kirjastot ovat samoin aktiivikäytössä: tällä hetkellä hyllyssäni on 28 aihepiiriäni sivuavaa kirjaston kirjaa.

Jos voittaisin lotossa, ostaisin keräilyharvinaisuuksia, kuten erään 2000 dollarin arvoisen kirjan 1930-luvulta. Sydäntä kaihertaa tutkia noita saavuttamattomia teoksia… Haluaisin koskettaa kirjan kantta, lehteillä omistuskirjoitusta, tutkia käsialaa, kuvitella sitä tilannetta, jolloin X.X. on saanut teoksen lahjaksi. Näen mielessäni jo erillisen huoneen, johon asettaisin kirjahelmiä esille. Siinäpä haave?

Historiallinen romaani on uskomaton organismi. Taustakirjallisuudesta pulpahtelee viikottain esiin uusien tarinoiden nuppuja: Kirjoita minusta! Kuulitko? Minustapas! Aihevihkooni kertyy koko ajan uusia ranskalaisia viivoja; on niin paljon, jota romaanista joutuu rajaamaan pois.

Se on lohduttavaakin: kirjoittamista riittää vuosiksi eteenpäin.

Reilun viikon kuluttua lähden taustatutkimusmatkalle aistimaan ja valokuvaamaan romaanini autenttisia tapahtumapaikkoja. Tällä kertaa niitä on kahdessa maassa. Olen saanut paikallisen, henkilökohtaisen kaupunkioppaan. Odotan kuulevani tarinoita, joita kirjoista ei voi löytää…

Uskon, että edessä on jälleen elämää muuttava matka.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s