Kymmenen vuotta kirjailijana

Jätä kommentti
Kolumnit

Tänä talvena tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun julkaisin esikoisromaanini. Koen olevani kirjailijana lähtökuopissa, mutta silti kymmenen vuotta tuntuu pitkältä ajalta. Ymmärrän ajan kulumisen, kun ajattelen niitä oppilaita, joiden kouluille tein elämäni ensimmäiset kirjailijavierailut.

Hehän ovat kasvaneet aikuisiksi tässä ajassa…

Mikä on muuttunut kirjallisessa kulttuurissa?

Kritiikit on ensimmäinen mieleeni juolahtava asia.

Opiskeluaikana toimitin Aamulehteen lasten- ja nuortenkirjallisuuden teemasivua. Kerran kuussa ilmestyvällä sivulla oli suuri henkilöhaastattelu ajankohtaisesta kirjailijasta, kolumni, laajahko kirja-arvostelu ja kuusi pientä arviota.

Tällaiset teemasivut ovat nykyisin hyvin harvinaisia, mieleeni juolahtaa lähinnä Hämeen Sanomien Sieppari-sivu.

Olisin valmis ojentamaan kulttuuripalkinnon sellaiselle lehdelle, jolla on rohkeutta varata resursseja näin tärkeään kulttuurijournalismiin.

Kirja-arvosteluista on nipistetty palstatilaa reilusti viime vuosina. Muutama kollegani on jo luovuttanut ja lopettanut kirjoittamisen kokonaan, sillä arvosteluiden kirjoittamisella ei elä. Kirjallisuuskeskustelu on myös kaiken aikaa muuttumassa yksiäänisemmäksi, kun lehdet kierrättävät samaa arvioita konsernin kaikissa julkaisuissa.

Enkä ole kamalan innoissani siitä, että maan suurin sanomalehti on ruvennut kirjoittamaan laajoja arvioita englanninkielisistä, vielä suomentamattomista teoksista, kun kyseiselle aukeamalle mahtuisi arvio vähintään neljästä kotimaisesta teoksesta.

Onneksi on olemassa energinen kirjallisuusblogien kenttä. Blogeja ei juurikaan ollut, kun aloittelin vuonna 2004. Intohimoiset kirjallisuusbloggarit ovatkin viemässä sanomalehtikriitikoiden paikan. Näinhän sen ei pitäisi olla – sanomalehdet eivät saisi ulkoistaa kulttuurista vastuutaan vapaaehtoisille kirjallisuustalkoolaisille.

Iloitsen jokaisen kirjallisuusblogin olemassaolosta, ja voin vain aavistaa sen työmäärän, jota säännöllinen bloggaaminen vaatii.

Toinen asia, jonka olen pannut merkille, on kulttuurin muuttuminen visuaalisemmaksi.

Kun ennen riitti, että päivitti virallisen kirjailijakuvansa kerran viidessa vuodessa, nyt kirjailijoita tunnutaan kuvaavan jokaista uutta teosta varten. Kirjailijat vaihtavat kuviaan Facebook-profiileihin ja blogeihin. Suosikkikirjailijan kuva on lehdessä monta kertaa suurempi kuin kirjan arvostelu. Sofi Oksasen ulkonäkö on herättänyt hämmentävän paljon keskustelua, jopa aggressiivisuuteen saakka. Netissä on keskusteluja, joissa haukutaan naiskirjailijoiden ulkonäköä.

Kolmas asia, jonka olen huomannut, on kirjailijan läsnäolon muuttuminen.

Kun olin teini-ikäinen, ei olisi juolahtanut mieleenkään ottaa yhteyttä kenenkään kirjailijaan. Nyt monet kirjailijat ovat mukana sosiaalisessa mediassa ja käyvät reaaliaikaisia keskusteluja lukijoittensa kanssa. Itsekin käyn viikottain kirjeenvaihtoa lukijoiden kanssa, ja pidän sitä erittäin hedelmällisenä.

Kirjallisuuskenttä on historiansa murroksessa. Pinnan alla kuplii, jotakin uutta on tapahtumassa. Kymmenen vuoden kuluttua olemme taas aavistuksen viisaampia.

Tämä kolumni on julkaistu Karjalaisessa. 

Advertisements

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s